tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kun tuskasta on mentävä läpi

Patrick Ness & Siobhan Dowd
Hirviön kutsu
Kuvittanut Jim Kay
Alkuteos A Monster Calls 2011
Suomentanut Kaisa Kattelus

13-vuotiaan ei ole helppoa käsitellä sitä, että äiti tekee kuolemaa. Conor O'Malley on brittipoika, jonka ympäristökään ei tue lähestyvään katastrofiin valmistautumista. Isä asuu Amerikassa uuden perheensä kanssa ja isoäiti on kaikkea muuta kuin sukulaissielu. Pahinta on koulu, jossa Conor alkaa olla näkymätön mies, sillä koulutoverit ja opettajat eivät osaa suhtautua hänen "perhetilanteeseensa".

Niinpä Conorille jää vain pelko ja painajainen, jonka tilalle astuu hautausmaan marjakuusesta kehkeytyvä hirviö.
Hirviö oli tullut.
Conorin katsellessa puun ylimmät oksat sulautuivat yhteen suureksi kauheaksi naamaksi, väreilivät suuksi, nenäksi, silmiksi, jotka tuijottivat suoraan Conoriin. Muut oksat kietoutuivat toisiinsa koko ajan natisten, koko ajan nitisten, kunnes niistä oli muotoutunut kaksi pitkää käsivartta ja toinen jalka rungon viereen. Puu kuroutui ensin selkärangaksi, sitten yläruumiiksi, ohuet neulaset punoutuivat yhteen vihreäksi pörheäksi ihoksi, joka liikkui ja hengitti aivan kuin sen alla olisi ollut lihaksia ja keuhkot. (s. 14-15)
Tämän hirviön kanssa Conor kamppailee öin ja lopulta päivinkin. Hirviö haastaa Conorin tuntemaan sen kaiken, mikä kuohuu todellisten ihmisten sanomatta jättämisten ja kohtaamattamuuden alla. Syöpään sairastunut äiti haluaa puhua Conorille vain toivosta ja isoäidin tulevaisuusvalmisteluja Conor ei tahdo kuunnella. Isän käynti Amerikasta ei Conoria auta, koska isä ei halua ottaa Conoria elämäänsä.

Lasten- ja nuortenfantasian perinteiden mukaisesti vaikeaa aihetta käsitellään sitä symboloivan yliluonnollisen olennon kautta. Hirviön kutsun symboliikka on helposti ymmärrettävää ja yliluonnolliset kohtaukset nostattavat tuskan pintaan. Tuskan rinnalla Conor voi hirviötä vastustaessaan ilmaista sen, että hän ei voi hyväksyä tosiasioita. Lähestyvä äidin kuolema on liikaa nuorelle, joka ei ole muutenkaan elämässään vahvalla pohjalla.

Hirviön kutsu valottaa monipuolisesti Conorin elämän risteyskohtaa ja näyttää universaalilla tavalla, ettei kivusta voi selvitä muuten kuin menemällä siitä läpi. Conor ei esiinny kirjassa pelkästään myötätuntoa herättävänä uhrina vaan myös väkivaltaisena oirehtijana. Hän kokee isoäidin olohuoneen hajottamisen ja kiusaajansa mukiloimisen hirviön tekoina, ikäänkuin hirviö menisi häneen. Tämä päähenkilön epämiellyttävämmäksi tekeminen yhdistyy hirviön opettaviin tarinoihin. Se kertoo kolme tarinaa, jotka eivät miellytä Conoria siksi, ettei pahuus ja hyvyys jakaudu niissä mustavalkoisesti. Siksipä takakannen tekstistä huolimatta Hirviön kutsua ei voi kutsua saduksi vaan villiksi tarinaksi, jos hirviön luokittelua noudatetaan.
Conor käveli hetken ympäri pihaa ja mietti. Hän käveli ja mietti vähän lisää. "En ymmärrä. Kuka tuossa tarinassa on hyvis?"
Ei aina ole hyviä. Ei aina ole myöskään pahoja. Useimmat ihmiset ovat jotakin siltä väliltä.
Conor pudisti päätään. Kamala tarina. Ja huijausta."
Tosi tarina, hirviö sanoi. Usein sellainen, mikä on totta, tuntuu huijaukselta. Valtakunta saa ansaitsemansa prinssin, maanviljelijän tytär kuolee syyttä suotta, joskus noidalle on suotava pelastus. Aika usein itse asiassa. Saattaisit yllättyä.

Hirviön kutsu on ulkoisestikin hyvin toteutettu kirja. Kansi on täydellinen tekstifontteja myöten. (Mutta miksi etukannessa pitää olla mainoslause?) Mustavalkoista kuvitusta on niin paljon, että se osallistuu kerronnan tunnelmaan samaan tapaan kuin Seita Vuorelan kirjoissa. Kirja on selvästi tarkoitettu voimakkaaksi ja tinkimättömäksi kuvaukseksi siitä, miten nuori kokee kuoleman.

Riippuu paljolti lukijasta, miten voimakkaasti kirja puhuttelee. Itse pidin joitakin hirviön ja pojan välisistä kohtauksista sillä tavalla mahtipontisilta, etten oikein tempautunut mukaan. Huutaminen ei tekstissä välity huutamisena, vaikka se toistettaisiin pitkänä sarjana. Läheisten kuolemia olen kokenut itsekin, mutta kuitenkin luin Conorin tarinan ulkoa päin.

Hirviön kutsu on tärkeää luettavaa kaikille, jotka joutuvat kuoleman tai muun ylitsepääsemättömältä tuntuvan tilanteen eteen. Vielä tärkeämpää luettavaa se olisi niille, jotka eivät ole vielä joutuneet elämän kolhaisemiksi, mutta voisivat auttaa tuskan keskellä elävää edes näkemällä hänet.