http://www.opal.se/ubig/1413877469.jpg

Joulukuun 10. päivä

Lars Rudebjer
Miira ja Sammakko 2014, Alkuteos Mirre och Grodan
Miira ja Karhu 2015, Alkuteos Mirre och Björnen
Suomennokset Raija Rintamäki
Kustannus-Mäkelä

Ruotsalainen Lars Rudebjer on kuvittanut nelisenkymmentä lastenkirjaa. Ruotsalaisille ja norjalaisille lapsille hänen tyylinsä saattaa olla tuttu oppikirjoista. Hän on tehnyt kuvamateriaalia myös IKEAlle, joten huonekalujätin lastenosastolla käyneet suomalaisetkin ovat saattaneet altistua hänen kuvalliselle ilmeelleen. 

Luonnonystävien iloksi Rudebjer on aloittanut sarjan, jossa vaari kertoo Merkillisyyksien metsästä Miiralle. Suomeksi ovat ilmestyneet sammakon ja karhun kohtaamisesta kertovat osat, mutta ruotsiksi on tullut jo ketustakin kertova kirja. Sarjakirjat ovat mukavan kokoisia (22x20 cm) ja pituudeltaan sopivia vaikkapa iltasaduksi. Ensimmäisen kirjan kannet ovat kiiltäväpintaiset. Toisen osan mattapintaiset kannet sopivat paremmin luontoaiheeseen.

Miira-kirjoissa on aina sama kehyskertomus: Miira pyytää vaariaan kertomaan hänestä seikkailun, joka sijoittuu merkillisyyksien metsään. Hän saa valita eläimen. Lopussa Miira muistuttaa, että pikkuveljenkin piti olla seikkailussa mukana. Juju on siinä, että pikkuveli puuhailee kuvissa omiaan, vaikka hänestä ei sanallisesti kerrotakaan mitään. Koska Miira haluaa etsiä pikkuveljen, on tarina kerrottava uudelleen. Näinhän usein käy itse lukutilanteessa. Lapsi vaatii lukemaan uudelleen. Jos lukija ei jaksa, toinen kierros voidaan mennä tarkistamalla, mitä pikkuveli kuvissa tekeekään.

Kuvat ja tarinat ovat ehdottomasti hauskoja ja lapsen tasolle asetettuja, mutta kuvitustyyli ei ole täysin makuuni. Tämä on vain oma ongelmani. Vaikka pidänkin sarjakuvista, ovat Rudebjerin akvarellit näissä kirjoissa minulle jotenkin liian asiallisia. Lapsia ne varmasti viehättävät, sillä näissäkin kirjoissa luonnossa tapahtuu paljon, ja puut ja kivet ovat saaneet ilmeikkäät kasvot.
 
 Miirassa ja Sammakossa Sammakko haastaa tytön temppulajeihin. Kisailu ei suju aivan fair playn hengessä, mikä tekee tutustumisesta mielenkiintoisen. Miira ja Karhu on aivan toisenlainen kertomus. Karhu kokee unohtaneensa jotakin tärkeää ja tarvitsee apua. Miira poimii sille mustikoita ja vie uimaan. Karhu ilahtuu aina hetkeksi, mutta unohdettu asia ei sittenkään ollut se, mistä on juuri nautittu. Lopulta Karhu muistaa jokasyksyiset talviunivalmistelut ja haluaa auttaa puolestaan Miiraa muistamaan.

Tällaista siis tapahtuu metsässä, johon vaarin tarinat vievät Miiran piipahtamaan. Jutuissa on vahva suullisen kerronnan tuntu. Vähintäänkin loppu muistuttaa siitä, että ne on räätälöity kuulijalle. Tämä voi olla hyvä malli siihen, että kotonakin innostutaan kertomaan tarinoita, joissa oma lapsi tai lapsenlapsi seikkailee.