Joulukuun 15. päivä

Sophie Kinsella
Kadonnut: Audrey
Alkuteos Finding Audrey
Suomentanut Lotta Sonninen
Otava 2015, 319 s.

http://www.barnesandnoble.com/blog/teen/wp-content/uploads/sites/6/2015/06/SophieKinsella.jpg

Tästä kirjasta tulee hyvä mieli. Onhan aina kohottavaa seurata ihmistä, joka selviää vaikeuksistaan, jos se on uskottavasti kuvattu. Tämän kirjan kohdalla toteutuu blogini yleinen eetos siitä, että toisen ihmisen mokkasiineissa kulkemalla oppii jotakin. Nyt olen kulkenut yli kolmesataa sivua paniikkihäiriöisen Audreyn kanssa, ja eläytyminen sai minut pitämään tästä sinnikkäästä tytöstä paljon.

Sophie Kinsellan maine Himoshoppaaja-kirjojen menestyneenä kirjoittajana ja kirjan tuotteistetun näköinen kansi eivät varsinaisesti houkuttaneet tällaista keski-ikäistä naista tarttumaan kirjaan. Kun sisältö vaikutti kuitenkin tavallista vakavammalta, päätin antaa Kinsellalle mahdollisuuden. Nyt voin sanoa, että Kinsella osaa kirjoittaa todella mukaansatempaavasti 14-vuotiaan tytön näkökulmasta.

Audrey kertoo tarinaansa itse puhutellen välillä lukijaa suoraan. Kirjassa vaihtelevat kolmenlaiset jaksot: minä-kerronta muodostaa varsinaisen kerronnan, jonka lomaan asettuvat psykologikäynnit ja Audreyn dialogimuodossa kerrotut dokumenttifilmausjaksot, joille hän on antanut nimen OTE ELOKUVASTA TYYNI JA RAKASTAVA PERHEENI. Perhe on kaikkea muuta kuin tyyni, siitä pitä huolen Audreyn äidin ja Frank-veljen myrskyinen taistelu jälkimmäisen liiallisesta tietokonepelaamisesta. Isällä ei ole vaimonsa kaltaista rautaista tahtoa. 4-vuotiaan Felixin tehtävänä on olla hellyttävä ja hassu.

Audreya on kiusattu koulussa niin järkyttävällä tavalla, että hänelle puhkesi niin vakava ahdistus, ettei hän pystynyt käymään lukukautta loppuun. Kirjan ajanjaksossa hän odottelee kotona uuden lukukauden alkamista toisessa koulussa. Hän ei pysty käymään missään ja pitää kotonakin aurinkolaseja. Odotin koko ajan jännittyneenä, että lopulta paljastuu, mitä ne toiset tytöt oikein tekivät Audreylle, mutta sitäpä ei kerrotakaan. Audrey ei halua siihen enää palata, ja koska olemme hänen kertomansa varassa, tietoa ei tule. Jotakin hän kuitenkin miettii lukijankin näkyviin:

Minä olin se, joka koko ajan pelkäsi kaikkien muiden tuijottavan ja ajattelevan, että olen luuseri.

Samalla olin kuitenkin myös se, joka esiteltiin kaikille koulun vierailijoille: "Tässä  on täyden kympin oppilas Audrey." Tässä on verkkopallotähtemme Audrey."

Minulla on tuhannen taalan vinkki kaikille opettajille, jotka lukevat tätä (eli luultavasti ei yhdellekään): Mitä jos jättäisitte kuitenkin nostamatta esiin sen tytön, joka ahdistuu ja vaivautuu, kun häneen päin vilkaistaankin. Koska siitä ei seuraa mitään hyvää. (s. 46)

Audreyn tie ulos ahdistuksesta tapahtuu oivallusten ja harjaantumisen kautta. Oivalluksia ei onneksi edes alleviivata vaan annetaan lukijan huomalta ero siinä, miten Audrey alkaa reagoida eri tavalla. Samalla voi huomata, etteivät hänen ajatuksensa ole "normaalillekaan" murrosikäiselle vieraita. Melkein kaikki ajattelevat epävarmassa vaiheessa, mitä muut minusta ajattelevat, vaikutanko luuserilta tai onko tämä nyt niin noloa, että minun olisi parempi olla näkymätön.

Harjaantumisen valmentajaksi nousee isoveljen pelikaveri Linus, johon Audrey rakastuu. On kuvaavaa, että Audrey on nähnyt hänet koulunäytelmässä Kuin surmaisi satakielen Atticus Finchin roolissa. Linus lähestyy aurinkolasityttöä harhauttamalla tämän vuorovaikutukseen kansssan. Sitten kun Audrey pystyy jo istumaan kahvilassa, Linus antaa hänelle jutteluhaasteita tuntemattomien kanssa. En tosin oikein ymmärtänyt, miten älyttömät kysymykset tuntemattomille edistävät Audreyn avautumista, mutta kaipa vakavuuden poistaminen auttaa. Linus olisi melkein liian uskomattoman ihana, ellei hän edes kerran suuttuisi.

Varsinaisesta suuttumisesta pitää huolen Audreyn äiti. Hänen kiivautensa ja joustamattomuutensa pitää koko perheen varpaillaan. 15-vuotias Frank tarjoaa hänelle täyden vastuksen, joten taistelussa tietokoneella pelaamisessa mennään aina tietokoneen hajottamiseeen asti. Sitä ennen äiti on ehdottanut Rummikubin pelaamista, mutta äidin ja pojan ymmärrys ei taida olla ihan samalla tasolla:

"EN MINÄ TARKOITTANUT NETTIRUMMIKUBIA!"

Meidän talolla on oma ilmasto. Erilaiset ilmavirtaukset ja matala- ja korkeapaineet tulevat ja menevät. Välillä taivas on säteilevän sininen, välillä taas synkän harmaa, ja toisinaan salama iskee yhtäkkiä kirkkaalta taivaalta. Juuri nyt minua lähestyy myrskyrintama. Jyrisee, salamoi, jyrisee, salamoi, Frank, äiti, Frank, äiti.

"Mitä eroa siinä muka on?"

"No vaikka mitä! Minähän käskin sinun pysyä erossa siitä koneesta!" (s. 26)

Kadonnut: Audrey on kirja, jonka imussa pääsee mukaan brittiläiseen perhe-elämään huomatakseen, että jokaisella sen jäsenellä on vastuunsa kaikkien hyvinvoinnista. Vanhemmat eivät välttämättä tee oikeita ratkaisuja, koska he voivat olla huolesta sokeita. Audrey ja hänen veljensä kasvavat lopulta siihen, ettei kukaan muutu yksinään vaan kaikkien on tultava toistaan vastaan. Viihdyttävän kirjoitustavan ja vakavuuden yhdistäminen saavat aikaan sen, ettei tätä kirjaa lukiessaan koe lukevansa varsinaisesti ongelmakirjallisuutta. Se on voitto kirjailijalle.