tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukuun 22. päivä

Tammen kultainen aarrearkku
OSA 2

Tänään on vuorossa Aarrearkun ne tarinat, joita ovat kuvittaneet muut taitelijat kuin Tibor Gergely.  Näistäkin kaksi on samalta kuvittajalta, nimittäin Corinne Malvernilta, joka kuvaa herttaisesti lasten leikkejä. Loput kolme kuvittajaa edustavat tyylitellympää linjaa.

Helen Gaspard
Laastari-Lasse
Doctor Dan, the Bandage Man (1950)
Suomentanut Tittamari Marttinen

Molemmat Malvernin kuvittamat tarinat kertovat lasten lääkärileikeistä. Laastari-Lassessa laastaroidaan innokkaasti suunnilleen kaikkea mitä eteen tulee. Tämän aikakauden kirjat levittävät silmiemme eteen sukupuolitetun käsityksen tyttöjen ja poikien rooleista, joten näittenkin julkaisemisesta juuri nyt voi joku pahentua. Pojat leikkivät cowboy-leikkejä ja tyttö hoivaa nukkeaan. Lassekin hoivaa nukkea, kun on lääkärin roolissa. Hän myös itkee, kun sormeen sattuu. Omat havaintoni nykyajan lasten kiinnostuksen kohteista ovat samansuuntaisia, enkä voi sulkea silmiäni todellisuudelta. Nykyään on paremmin mahdollista leikkiä sukupuolettomasti, mutta lapset valitkoot itse, mitä haluavat.


Kultaisille kirjoille tyypillisesti Gaspard kuvaa lasten leikkejä, vakavasti, uskotellen, että leikki on totta. Aikuiset esittävät olevansa juonessa mukana ja lapset saavat uskoa olevansa tärkeitä ja taitavia.

Kathryn Jackson
Hoitaja-Hanna
Nurse Nancy (1952)
Suomentanut Tittamari Marttinen

Neljävuotias pojantyttäreni bongasi jo Aarrearkun kannesta Hoitaja-Hannan hahmon ja halusi, että se tarina luetaan ensimmäiseksi. Mutta kuten eilen jo kerroin, siitä ei tullut kuitenkaan hänen lempitarinaansa.

Hanna leikkii äitiä, opettajaa ja sairaanhoitajaa. Jälkimmäisin on mieluisin leikki ja hänellä on oikein nukkesairaala. Mutta poikia hän ei saa leikkimään kanssaan, sillä nämä pelaavat pesäpalloa. Hannan suuri tilaisuus koittaa, kun pojat osuvat pallollaan mehiläispesään. Hanna pelastaa heidät sisälle ja hoitaa heidät kuntoon. Hoidon teho on selvästikin psykologista laatua.

Nyt pojatkin innostuvat sairaalaleikistä ja tekevät verokärrystään ambulanssin. Hannasta tulee leikinjohtaja, koska hänellä on sairaanhoitajan asiantuntemus ja pitkä leikkikokemus. Malvernin kuvat edustavat yleistä 50-lukuista tapaa kuvata lapset sievinä ja puhtoisina. Kovin persoonallisia nämä lapset eivät ole, mutta joissakin tilanteissa ilmeet ja asennot ovat onnistuneita.

Jane Werner Watson ja Gustav Tenggren (kuvitus)
Leijonan tassu
The Lion's Paw (1960)
Suomentanut Tittamari Marttinen

Tämän tarinan olisi voinut jättää kirjasta poiskin. Tenggrenin monet kuvitukset ovat mainioita (muistattehan Luisevan puisevan leijonan), mutta tämä kuvitus on sekä luiseva että puiseva negatiivisessa mielessä. Eläimet valtaavat sivut pelottavan suurina, eikä niissä ole lapsenmielistä sävyä. Tarina toistaa itseään, eikä siinä ole oikeastaan muuta mieltä kuin se, että saadaan uusia Afrikan eläimiä kuvaan.

En silti väitä, etteikö lapsi voisi nauttia näistä kuvista ja kokea ne todella villeiksi. Tenggren ei vain ole tässä kirjassa omimmillaan.

Jack Bechdolt & Aurelius Battaglia (kuvitus)
Pieni poika ja iso torvi
Little Boy with the Big Horn (1951)
Suomentanut Aki Salmela

Nyt päästään mielikuvituksen ilotulitukseen ja mahtavasti tyyliteltyihin kuviin. Ollilla on pienen musikaalisen neron ongelma: hän osaa vain yhden sävelmän, eikä kukaan kestä hänen tuubansoittoaan. Koirat alkavat ulvoa, tavarat särkyvät, hevoset karkaavat.

Kaupunkilaiset karkottavat poikaparan niitylle, mutta sielläkin hän saa maanviljelijän kimppuunsa. No Ollihan soutaa ulapalle soittelemaan. Siellä hänen tuubansa onnistuu varoittamaan laivaa sumussa, ja Ollista tulee sankari.

Battaglian kuvat ovat vauhdikkaita ja ilmeikkäitä. Pieni poika ja iso tuuba on mainio vastakohtapari. Tarina on sijoitettu vaatetuksesta päätellen jonnekin 1900-luvun alkuun. Jos Battaglian lennokkaassa tyylissä on jotakin tuttua, se voi johtua siitä, että hän työskenteli myös Disneyn animaatiostudiolla. Hän osallistui Dumbon, Fantasian ja Pinocchion piirtämiseen. Lisää hänen art deco -tyyliään voi ihailla vaikkapa osoitteessa
http://fishinkblog.com/2013/09/06/aurelius-battaglia-disney-illustrator-creating-midcentury-artwork/

Ruth Krauss & Mary Blair (kuvitus)
Minä lennän
I Can Fly (1951)
Suomentanut Ritva Toivola

Mary Blairin tyyli edustaa sitä modernismia, josta kultaiset kirjat saivat aikanaan kiitosta. Maalarikissojen Alice ja Martin Provensen osallistuivat samaan kuvalliseen vallankumoukseen. Kuvat etääntyivät esittävyydestä reilusti ja väritkin vapautettiin tiukasta realismista. Esineet kuvattiin hieman kubistisesti.

Minä lennän ei ole kovin tarinallinen, pikemminkin se kuvaa sitä riemukasta mielentilaa, joka valtaa lapsen kun hän käyttää mielikuvitustaan.
"Mirri, marri, mörri, murri / olen jokin karvaturri. / Ihan mikä otus vain, / jonka kuvittelen. Näin MINÄ huvittelen."

Blairin kuvat tavoittavat jotakin niin olennaista lapsena olemisesta, että aikuinenkin voi kokea jälleen jotakin siitä, kun esineet ja ympäristöt melkein elivät.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti